Onnittelut, Anton Välimaa!
7.5.2019 11:34 Uutiset / Pääsivusto

Anton Välimaa

Kokkolan Tiikereiden passari Anton Välimaa on valittu lentopallon miesten Mestaruusliigan kauden Läpimurtopelaajaksi kaudella 2018-2019. Välimaa keräsi 43% annetuista äänistä.

Valinta tapahtui nyt ensimmäistä kautta yleisöäänestyksellä. Kaikkiaan Läpimurto-pelaajaa äänesti komeat 5535 ääneståjää. Aiemmin naisten Mestaruusliigan Läpimurtopelaajaksi valittiin LP-Vampulan Iina Andrikopoulou.

Toiseksi äänestyksessä sijoittui VaLePan mestarijoukkueen Niko Suihkonen 28% osuudella ja kolmanneksi Akaa-Volleyn Voitto Köykkä 12:lla prosentilla. Savo Volleyn Fedor ivanov oli neljäs, Loimun Tomi Saarinen viides ja Savo Volleyn Jere Heiskanen kuudes.

19-vuotias Kauhavan Wisan kasvatti pelasi nyt ensimmäisen kokonaisen kautensa Mestaruusliigassa.

- Nousujohteinen kausi. Valinta merkitsee minulle tottakai paljon, koska nyt oli kyse vielä yleisöäänestyksestä. Tästä on todella hyvä ja onnistunut olo

Uransa tärkeimmäksi vaikuttajaksi passari mainitsee Juha Finnin.

- Hänen valmennuksessa olen pelannu non 14 vuotta junnupuolella ja hänen lisäksi tietenki myös kotiväki, Välimaa listaa.

Tiikereissä ensi kaudellakin jatkava Välimaa on tyytyväinen saatuaan seuralta ja valmennukselta kovaa luottoa sekä vastuuta päättyneellä kaudella. Myös lähes samalla porukalla jatkaminen tulevalla kaudella viehättää passaria.

- Tavoitteena on nousta miesten maajoukkuerinkiin ja parhaiden passareiden joukkoon liigassa. Sitä kautta sitten ulkomaille ammatilaiseksi, Välimaa kertoo.



   
Lisää uutisia
C-tytöt
«  Kesäkuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
 
Kategoriat