Esittely
Ottelutilastot
Etta - Tiikerit
17-18 - Miesten Liigajoukkue - Mestaruusliiga
Klo 15:30 Oulun urheilutalo
28
Lok

Etta-Tiikerit 3-0


Huippuvireinen Etta oli Tiikereitä parempi suoraan kolmessa erässä. Oulun jäähallissa pelatun ottelun erät kirjattiin 26-24, 25-17 ja 25-22.
Etta on edelleen tappioitta ja mikäli sama vauhti jatkuu on oululaisjoukkue yksi vahva mitaliehdokas kun talvea ja sitten kevättä kohti mennään.
Avauserässä Tiikereillä oli hetkensä. Etta toki johti alussa, muun muassa 3-1, 6-4 ja 11-6.
Tiikerit kiri lopussa kahdesti tasoihin. Uchenna Ofoha tasoitti tilanteeksi 23-23. Oululaisten syöttövirheellä tasoihin 24-24. Etta oli lopussa vahvempi ja erä päättyi Ronkaisen ässäsyöttöön.
Toisen erän alku lupaili hyvää. Leppälä teki 2-1, Seppänen 4-2, 6-4 ja 7-6.
Etta kuitenkin hallitsi tapahtumia ja vei selvän erävoiton.
Etta hallitsi myös päätöserää. Tiikerit kyllä taisteli. Lauri Jylhä kavensi 9-11 ja Simon Hone torjui 10-11.
Etta oli lopussa edellä 24-19. Lähinnä Antti Leppälän suorituksilla Tiikerit nousi vielä parin pisteen päähän, mutta ei sen lähemmäksi.
Etta vei torjunnat 7-4 ja ässäsyötöt 5-3. Syöttövirheet menivät tasan 11-11.

Tapio Nissi, Tiikerit:
- Avauserä oli pienestä kiinni. Lähellä oltiin, mutta ei uskallettu voittaa.
- Tehtiin erässä paljon hyviä puolustuksia, mutta sen jälkeinen pelaaminen ei ollut yhtä hyvää.
- Hakkuri oli tänään sivussa. Teemu Lahti aloitti hakkurina, mutta pelipaikka oli hänelle outo. Myös Simon Hone kokeili sillä paikalla. Muitakin kokeiluja tehtiin.
- Etta on vahvassa vireessä. Kotijoukkue pelasi huikean hyvää puolustuspeliä. Kuka tahansa on kusessa Ettan kanssa.
- Meidän puolustuspelaaminen ei ollut hyvää ja vastuunkantajia ei löytynyt. En moiti pelaajia. Kaikki taisteli minkä pystyi.
- Sunnuntaina haastetaan VaLePa.

Tiikerit: Robert Seppänen 11/+6, Lauri Jylhä 9/+1, Uchenna Ofoha 8/+3.
Etta: Joonas Jokela 17/+8, Eetu Pennanen 12/+8.

Sunnuntain Tiikerit-VaLePa alkaa kello 17.00 (Hollihaka). Ennen sitä ehtii käydä katsomassa myös naisten ottelun joka alkaa kello 14.00 (Hyvinvointikampus).

 

 

Pistegrafiikka






 

Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
Etta 3 - 0
(26 - 24) (25 - 17) (25 - 22)
Lisää uutisia
Kokkolan Tiikerit
«  Heinäkuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031
Palautelomake
Kategoriat