Esittely
Ottelutilastot
Etta Volley - Tiikerit
19-20 - Miesten Liigajoukkue - Mestaruusliiga
Klo 15:30 Oulun urheilutalo
11
Tam

Tiikereille täydet pisteet Oulusta


Ei kahta ilman kolmatta. Tiikerit kukisti oululaisen Ettan jo kolmannen kerran tällä kaudella. Oulussa pelattu ottelu päättyi Tiikereiden 3-1 voittoon. Tiikerit vei kaksi ensimmäistä 25-23 ja 25-23, Etta kolmannen 25-21 ja Tiikerit neljännen 27-25.

-Tämä oli hyvä lentopallo-ottelu. Molemmat joukkueet pelasivat hyvin, Tiikereiden valmentaja Mikko Keskisipilä toteaa.

-Peli oli erittäin tasainen.

-Pienet marginaalit. Erittäin pienet.

-Vastaanotto oli hyvää. Hyökättiin hyvin ja monipuolisesti.

-Torjunta parani loppua kohden, varsinkin torjuntavaimennukset olivat hyviä.

Etta oli alussa hieman niskanpäällä. Tiikerit siirtyi ensimmäisen kerran johtoon, kun Keskinen iski tilanteeksi 16-15. Keskinen löi 20-18 ja kaksikko Hänninen/Leppälä torjui 21-18.

Erän lopussa Etta selvitti kaksi eräpalloa, mutta ei enää kolmatta.

Tasatahtiin mentiin toisessa erässä. Tiikereille tuli vahva pätkä, Leppälä 12-11, Leppälä 13-12, Hänninen 14-12 ja Mäkinen 15-12. Tuon hyvän pätkän aikana Etta käytti molemmat aikalisät.

Erän lopussa Tiikerit jäi 22-23 tappiolle, mutta nousi voittoon. Hänninen iski erän kaksi viimeistä pistettä.

Kolmannessa mentiin jälleen pitkään tasatahtiin. Tilanteessa 15-15 Etta repi kolmen pisteen eron. Tiikerit taisteli, mutta Etta oli lopussa vahvempi.

Tasaista, erittäin tasaista, oli myös neljännessä erässä. Leppälä teki pari tärkeää pistettä, 20-21 ja 21-21. Hänninen 22-22, Keskinen 23-22. Leppälä 24-23, Rekomaa 25-24, Mäkinen 26-25 ja erä ja ottelu päättyi kotijoukkueen virheeseen.

Tiikereistä palkittiin libero Niklas Breilin (kuvassa)

Etta vei torjunnat 11-4 ja ässät 4-1.

Etta: Jan Helenius 25/+16, Janne Marttila 16/+12, Ville Sorvoja 16/+9.

Tiikerit: Jiri Hänninen 23/+15, Jere Mäkinen 14/+11, Oskari Keskinen 14/+9, Antti Leppälä 11/+8.


Pistegrafiikka









Erä- ja ottelutilastot

Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
Etta Volley 1 - 3
(23 - 25) (23 - 25) (25 - 21) (25 - 27)
Lisää uutisia
Kokkolan Tiikerit
«  Tammikuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031
 
Kategoriat