Tiikerit ja VaLePa kohtaavat sunnuntaina!
19.10.2017 10:15 Uutiset / Pääsivusto

Tiikerit-VaLePa sunnuntaina kello 17.00!

Vahvasti kauden aloittanut Vammalan Lentopallo saapuu sunnuntaina Kokkolaan ja Hollihakaan, jossa Tiikerit pelaa kauden kolmannen kotiottelunsa.

VaLePa on tämän kauden suurin mestarisuosikki.

-Useamman kerran on kohdattu ja VaLePa on aina ollut vahva. Tällä kaudella jopa vahvistunut. Kovaa saadaan mennä, mikäli meinataan pisteitä ottaa, Tiikereiden kokenut Antti Leppälä toteaa.

Tiikereiden alku ei ole ollut helppo. Sen myös Leppälä myöntää.

-Alkukauden ohjelma ei ole ollut helppo. Toivottavasti joulun aikaan ollaan valmiita haastamaan myös kärkipään joukkueet, Leppälä sanoo.

Myös Tiikereiden valmentaja Tapio Nissi myöntää, että sunnuntain vastustaja on kova.

-Vastustajalla on kova hakkuri, hyvä vastaanotto, hyvät keskitorjujat. Huippuosaamista joka osa-alueelle. Mutta me lähdemme aina taistelemaan ja pelaamaan voitosta, Nissi toteaa.

Tiikereillä on toinen tuplaviikonloppu putkeen.

-Nämä ovat ihan mieluisia, Nissi toteaa.

Urpo Sivula, Olli Kunnari j.n.e. VaLePa on todellinen tähtisikermä. Yleisölle tarjotaan lentopalloa maamme huipulta.

Ennen sunnuntain kotipeliä Tiikerit pelaa lauantaina Oulussa. Siellä vastassa Etta ja ottelu pelataan jäähallissa.

-Etta on vaikea vastustaja, mutta vaikea se on ollut kaikille.

Mitä erityistä jäähallipeli vaatii valmistelujen suhteen?

-Vaatii enemmän lämmittelyn suhteen, kun tiedossa on, että hallissa ehkä 16-17 lämpöastetta.

Tiikereiden valmentaja painottaa ja muistuttaa, että nuorten pelaajien osalta vaaditaan vielä kärsivällisyyttä.

-Kokeneiden pelaajien, kuin myös valmentajan on oltava kärsivällisiä.

Tiikerit-VaLePa sunnuntaina kello 17.00. Hollihaassa tavataan!


   
Lisää uutisia
Kokkolan Tiikerit
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031
 
Kategoriat