Olihan ottelu! Yleisölle tarjottiin viihdyttävää lentopalloa täydet viisi erää. Tiikerit pelasi kauden parhaan kotiottelunsa ja Steaua Bukarest sai tehdä täyden iltapuhteen, ennen kuin kotijoukkue kaatui 2-3. Erät 20-25, 25-16, 18-25, 25-23 ja 9-15.
Lähellä oli, että kotijoukkue olisi kaksi pistettä ottanut. Keskiviikon tuloksen jälkeen kuitenkin kaikki on auki ennen ensi viikolla Romaniassa pelattavaa ottelua.
-Kyllä tämä pari on vielä täysin auki. En näe mitään syytä miksemme voisi siellä pärjätä, Tiikereiden valmentaja Mikko Keskisipilä kommentoi.
Ottelun avauserässä mentiin täysin vieraiden komennossa. Vierasjoukkue alkoi eroa repimään, kun Wojciech Sobala syötti kaksi ässää, 15-11. Tiikerit ei enää lähelle päässyt.
Lyhyt, vain kolmen minuutin erätauko, kaiken muutti. Tiikerit pelasi ajoittain aivan loistavaa lentopalloa. Erässä onnistui lähes kaikki ja nyt Bukarest oli täysin vastaantulija.
Joska Förstin johdolla Tiikerit hyökkäsi monipuolisesti. Torjunta ja puolustus oli rautaa. Rami Rekomaan syötöt olivat vastustajalle myrkkyä. Daniel Thiessen oli verkolla täysin pitelemätön. Erän ja koko ottelun komein piste nähtiin, kun Thiessen pääsi tyhjältä vetämään pallon lattiaan. Siinä oli vieraiden torjunta täysin hukassa.
Tiikereiltä ehdottomasti kauden paras erä, joka päättyi Antti Leppälän ässäsyöttöön.
Ja taas homma kääntyi. Bukarest avasi kolmannen erän komeasti, 6-1 ja Tiikerit otti aikalisän. Vieraat johtivat myös 9-2 ja 11-3. Jere Mäkisen syöttövuorolla, muun muassa pari ässää, Tiikerit nousi lähelle, 10-13. Aikalisä herätti vieraat, jotka kuittasivat erävoiton.
Neloserä oli alkuun tasainen, mutta sitten kentällä hääri Thiessen, joka teki huikean määrän pisteitä. Tiikerit karkasi, johtaen parhaimmillaan 23-19. Sitten alkoi vieraiden nousu. Tiikereille olisi kuulunut piste, 24-22, mutta erotuomarit näkivät tilanteen toisin ja pallo pelattiin uudestaan. Sen vieraat voittivat ja yhtäkkiä tilanne oli tasan 23-23.
Rami Rekomaa iski 24-23, jonka jälkeen vieraat tekivät hyökkäysvirheen ja äänekäs kotiyleisö sai tuulettaa.
Viides erä oli pitkään tasainen. Kotijoukkue johti 4-2 ja 5-4. Vierasjoukkue ei lannistunut, vaan nousi rinnalle ja ohi.
Daniel Thiessen teki Tiikereille peräti 31 (!) pistettä.
-Hyvä peli meiltä. Nyt oltiin sillä tasolla mihin pystymme. Pelimme paranee koko ajan, Thiessen toteaa.
-Oli hieno pelata, kun yleisö meitä kannusti. Oli meillä mahdollisuudet ottaa kaksi pistettä.
Mikko Keskisipilä:
-Hieno ilta ja paljon tapahtumia.
-Oli huonoja hetkiä, mutta paljon hyviä hetkiä ja jopa kauden parasta peliämme.
-Kaikkemme kentälle jätettiin.
-Molemmat puolustivat hyvin ja nähtiin ihan älyttömiä palloja.
-Pitkiä palloralleja ja viihdyttävä peli.
-Olen ylpeä joukkueen esityksestä.
Kuvat: Maarit Hotakainen