Tiikereille vierasvoitto – Hurmos kaatui suoraan kolmessa erässä

Tiikerit vieraili Joensuussa ja kukisti sarjanelosen Karelian Hurmoksen suoraan kolmessa erässä: 25-17, 25-20 ja 25-23.

-Se oli meiltä vahva esitys. Ensimmäisen kerran tällä kaudella voidaan rehellisesti sanoa, että jokainen pelaaja täytti paikkansa, valmentaja Mikko Keskisipilä kommentoi.

-Kahta erää hallittiin ja kolmannessa tehtiin hieno nousu.

Avauserässä Tiikerit johti 8-4. Hurmos sai vaikeilla syötöillä käännettyä johtoasemaksi 11-8. Daniel Thiessen kavensi 9-11 ja Antti Leppälä syötti kaksi ässää, 11-11. Rami Rekomaa/Teemu Lahti torjunnalla 12-11 ja ote siirtyi vieraille.

Erän keskivaiheilla tiikeritorjunta oli rautaa. Tuli suoria torjuntapinnoja mutta myös paljon vaimennuksia.

Koko illan ainoa jobinposti koettiin erän loppuhetkillä, kun vahvasti ottelun aloittanut Arttu Tupeli loukkaantui, eikä pystynyt jatkamaan.

Jere Mäkinen tuli kentälle. Jeren ässä päätti erän.

Toinen erä oli lopulta täydellistä Tiikereiden hallintaa. Hurmos kaunisteli lukemia lopussa.

Kolmas erä oli tasainen. Ex-tiikerit Lauri ja Lasse Jylhä toivat uutta puhtia Hurmoksen peliin. Molemmat pelasivat hyvän ottelun.

Erän alku mentiin tasatahtiin tilanteeseen 8-8. Sitten Hurmos voitti tiukkoja palloja ja pääsi pienelle karkumatkalle. Hurmos johti muun muassa 15-10, 19-15. Tiikerit nousi pari kertaa lähelle. Lahti syötti ässän, 17-19. Leppälä ja Joska Försti torjuivat 19-20.

Hurmos johti vielä 23-21. Lahti iski 22-23. Leppälä siirtyi syöttöruutuun. Lahti iski 23-23. Rekomaa/Thiessen torjuivat 24-23 ja 25-23. Tiikerit juhli puhdasta 3-0 voittoa.

Seuraava ottelu on kotona, 17 joulukuuta. Vastassa silloin varmasti ärsytetty Savo-Volley. Otteluun on ilmainen sisäänpääsy.

Tiikerit:

Daniel Thiessen 17/+11, Jere Mäkinen 11/+4, Antti Leppälä 9/+9, Rami Rekomaa 7/+3, Teemu Lahti 7/+2.

Ässät: 7 (Mäkinen 3).

Torjunnat: 12 (Rekomaa 4, Thiessen 3).

Hurmos:

Eetu Häyrinen 17/+9.

Ässät: 4

Torjunnat: 7

Jaa:

Lisää luettavaa: