Tiikerit – Akaa-Volley keskiviikkona – Tervetuloa!

Akaa-Volley on tällä kaudella ollut Tiikereille vaikea vastustaja. Kahdesti joukkueet ovat kohdanneet ja molemmilla kerroilla Akaa on ollut 3-0 parempi. Keskiviikkona joukkueet kohtaavat kolmannen kerran. Ottelu pelataan Kokkolassa Hollihaassa.

Ottelu on samalla myös joukkueiden viimeinen kohtaaminen runkosarjassa.

Sarjakakkonen Akaa-Volley on kovassa vireessä ja ilman muuta lähtee suosikkina keskiviikon otteluun.

-Akaa on ainoa joukkue, jota tämän kauden sarjassa ei olla voitettu. Se antaa meille hieman lisäporkkanaa, Tiikereiden valmentaja Mikko Keskisipilä toteaa.

-Muutenkin meillä on revanssinpaikka. Kahdessa Akaa-pelissä olemme olleet selvästi huonompia.

Pari viikkoa sitten joukkueet kohtasivat ja silloin Tiikerit teki ison määrän helppoja virheitä.

-Tosin Akaa pelasi todella hyvin ja sai meidät näyttään huonoilta, Keskisipilä myöntää.

Samaisessa ottelussa tiikeripassari Joska Försti loukkasi nilkkansa ja joutui jättään pelin kesken. Savo Volley-pelissä Försti pelasi muutaman pallon.

-Päivä kerrallaan edetään. Ei nilkka priima ole vieläkään, mutta parempaan suuntaan mennään, Joska Försti toteaa.

Försti myöntää, että kotijoukkueen syöttö toimi loistavasti edellisessä kohtaamisessa.

-Nyt meidän pitää syöttää hyvin. Kun vielä oma peruspeli toimii, sillä Akaa kaatuu.

Akaa-Volley on vahvasti hyökkäävä joukkue. Hakkuri Ali Fazli löytyy liigan pistetilaston sijalta kaksi. Pistekeskiarvo on 5,64 per erä. Tiikereiden hakkuri on tehnyt 5,23 pistettä per erä.

Ässätilastossa toisena on Akaa-Volleyn Greg Petty, edellään vain Mikko Räsänen (Hurmos).

Keskiviikon ottelu alkaa kello 18.30. Tervetuloa!

Jaa:

Lisää luettavaa: