Kolmas kerta toden sanoi Karelian Hurmokselle. Tiikerit oli voittanut kauden kaksi ensimmäistä ottelua, mutta keskiviikkona juhli Hurmos. Vierasjoukkue haki Kokkolasta puhtaan 3-0 voiton: 25-22, 25-20 ja 26-24.
Heti avauserässä nähtiin mitä tuleman pitää. Molemmat joukkueet puolustivat hyvin ja yleisö sai nauttia pitkistä palloralleista. Toki nähtiin myös paljon syöttövirheitä.
Mikko Räsäsen kauden 66:s ässä vei vieraat johtoon, 13-12. Sitten otti Tiikerit kaksi torjuntapistettä ja Hurmos otti aikalisän. Räsänen nousi erän ratkaisijaksi, tehden tärkeitä pisteitä.
Toisen erän alkuun Tiikerit teki virheitä. Helppoja palloja putosi kotijoukkueen kenttään. Toki se myös oli vieraiden hyvyyttä. Hurmos hallitsi erää, johti parhaimmillaan 22-15. Tiikerit otti vielä pari pistettä, mutta ote pysyi vierailla.
Kolmoserän alussa oli tasaista, kunnes Hurmos repi eroa, johtaen muun muassa 10-7 ja 14-9.
Tiikerit ei antautunut. Varsinkin kotijoukkueen torjuntapeli parani ja Tiikereille erässä yhteensä kuusi torjuntapinnaa.
Jere Mäkinen iski Tiikereille 22-20, mutta Räsänen kavensi ja syötti ässän: 22-22.
Eetu Häyrinen vei vieraat johtoon, mutta Tiikerit tasoitti ja Mäkinen iski 24-23. Hurmos selvitti Tiikereiden eräpallon ja nousi voittoon, 26-24.
Tatu Hakkarainen, Hurmos:
-Jaksettiin pyörittää peliä jatkopalloissa, vaikka kaveri puolusti hyvin. Taistelu palkittiin.
-Peli kerrallaan edetään ja voittoa haetaan jokaisesta pelistä. Vielä meidän pelissämme on tekemistä.
Matias Saviaro, Tiikerit:
-Vieras oli parempi. Kovaa hyökättiin, mutta vastustaja kaivoi palloja ylös. Meille upposi peippipalloja. Niiden haussa ei oltu omalla tasollamme.
-Mökötetään tämä ilta. Huomenna lähdetään positiivisin ajatuksin tuleviin peleihin.
Matti Alatalo, Hurmos:
-Alku näytti vaikealta. Tiikerit poimi vaikeita palloja.
-Sitten parannettiin ja onnistuttiin puhkomaan heidän torjuntaansa ja puolustusta. Oltiin kärsivällisiä. Muutama pallo pomppi meille, mutta tuuriakin tarvitaan.
-Pelattiin hyviä pätkiä, mutta huonompiakin oli.
Mikko Keskisipilä, Tiikerit:
-Suhtkoht tasainen peli. Avauserässä nähtiin hyvää lentopalloa.
-Hurmos oli Räsäsen verran parempi. Hänelle ei saatu lakia.
-Molemmat puolustivat hyvin. Kokonaisuutena nähtiin hyvää lentopalloa.
Tiikerit – Karelian Hurmos 0-3
(22-25, 20-25, 24-26)
Koti: Lahti 11/+9, Mäkinen 10/+2, Saviaro 9/+1.
Vieras: Räsänen 21/+15, Häyrinen 9/+4, Niinivaara 9/+3.
Ässät: 2-5
Syöttövirheet: 14-15
Torjunnat: 10-8
Hyökkäys%: 35-46
Joukkueiden MVP:t
Tiikerit Matias Saviaro
Hurmos Tatu Hakkarainen
PROlibero
Tatu Hakkarainen Hurmos
Yleisöä: 380
KUVAT: Maarit Hotakainen