Tiikereiden runkosarja päättyi niukkaan 2-3 tappioon VaLePa:n vieraana. Maratonottelussa nähtiin tiukkoja eriä. Tiikerit vei kaksi ensimmäistä 32-30 ja 25-23, VaLePa kolme seuraavaa 26-24, 25-17 ja 15-13.
Tiikereille yksi sarjapiste. Kahdella pisteellä olisi sarjasijoitus noussut pykälän verran. Tiikerit sijoittui sarjassa seitsemänneksi ja pudotuspeleissä vastaan tulee sarjakakkonen Akaa Volley.
Tiukassa avauserässä, joka meni reilusti ylitöiksi, Tiikereillä oli kuusi ja kotijoukkueella kaksi eräpalloa. Erä päättyi Antti Leppälän torjuntaan.
Toisessa erässä Tiikerit oli koko ajan hieman niskan päällä. VaLePa nousi vielä pisteen päähän, 23-24, mutta vieraiden aikalisän jälkeen iski Jere Mäkinen ratkaisun.
Kolmannessa erässä nähtiin tiukkaa vääntöä. Mäkinen kavensi 22-23 ja tasoitti 23-23 sekä vielä 24-24, mutta lopussa VaLePa oli vahvempi.
Neloserässä VaLePa karkasi heti, muun muassa 10-4 ja 16-9.
Myös viidennen alku edettiin kotijoukkueen tahtiin. Tiikerit käytti aikalisät tilanteessa 2-5 ja 2-7. Lopussa Tiikerit nousi vielä lähelle, mutta VaLePa piti pintansa.
Mikko Keskisipilä:
-Pienet oli marginaalit, koko pelin ajan. Vain neljännessä erässä vähän repsahti.
-Kaksi erää saatiin vastustajan hakkuri kuriin. Jatkossa hän (Tino Vuori) paransi ja oli tärkeä lenkki, kun VaLePa käänsi.
-Hyvä nousu vielä päätöserässä, mutta ei aivan riittänyt.
-Kaikki laitettiin kentälle. Tästä päästään yli ja nyt keskitytään pudotuspeleihin.
Tiikerit-Akaa pudotuspelit alkavat perjantaina Akaan kotiluolassa. Kokkolassa pelataan sunnuntaina. Näin alustavan ohjelman mukaan.
Tiikerit: Daniel Thiessen 20/+11, Teemu Lahti 14/+1, Antti Leppälä 14/+6.
Ässät: 7, torjunnat 15.
VaLePa: Tino Vuori 23/+12, Jiri Leinonen 20/+7.
Ässät: 4, torjunnat 13.