Tiikerit kukisti Hurmoksen – 20 torjuntapistettä!

Tiikerit otti peräti 20 torjuntapistettä sunnuntain kotiottelussa Karelian Hurmosta vastaan. Määrä on tämän liigakauden yhden ottelun ennätys. Ottelun voitti Tiikerit 3-1. Erät 25-12, 25-21, 22-25, 25-14.

Avauserä mentiin alusta asti ”yhtä maalia”. Tiikerit karkasi nopeasti 7-0 johtoon. Antti Leppälä iski 1-0, jonka jälkeen viihtyi pitkään syöttöruudussa. Vasta torstaina Joensuuhun saapunut hakkuri Isaias Sanches teki useita virheitä. Tilanteessa 14-3 kotijoukkueelle, käytti Hurmos toisen aikalisänsä. Tiikerit teki muutaman pelaajavaihdon: Matias Saviaro tuli hakkuriksi Oskari Keskisen tilalle ja Tatu Venetjoki passariksi Anton Välimaan tilalle. Arvokasta peliaikaa molemmille. Erä oli tiikerijuhlaa, 25-12.

Toinen erä oli jo hieman tasaisempi. Nezar Harouk ja Sanches saivat onnistumisia. Tiikerit oli askeleen edellä, mutta erän lopussa Hurmos taisteli hyvin. Janne Marttila tasoitti, 18-18. Sanches kavensi, 19-20. Sitten Leppälä ja Keskinen torjuivat Marttila, 21-19. Tiikerit karkasi erävoittoon.

Tasaista oli kolmannessa erässä. Hurmos sai pientä etumatkaa, kun Marttila iski 18-15 ja Harouk syötti ässän, 19-15. Tiikerit pääsi lähelle, 18-20, mutta sitten Marttila iski kahdesti ja Hurmos karkasi.

Tasaisesti eteni myös neloserän alku, mutta sitten homma kääntyi kotijoukkueelle. Lauri Jylhän komea torjunta päätti pitkän pallorallin, 10-7 ja Keskinen seuraavan maratonpallon, 11-8. Jos oli avauserässä suuri ero joukkueiden välillä, samaa voi sanoa neljännen erän loppuhetkistä.

Tiikerit pelasi jälleen kahden liberon systeemillä, jossa Teemu Lahti vastaanottajana ja Aleksi Mäkiluoma puolustavana. Kaksikko hoiti hommat todella hyvin.

Vieraiden puolustuspeli oli alussa täysin tuuliajolla, mutta jatkossa homma parani.

Niko Haapakoski, Hurmos:

-Ei tehty mitään avauserässä. Eikä Tiikereiden tarvinnut tehdä juuri mitään ottaakseen erävoiton. Jatkossa parannettiin ja alettiin tappelemaan enemmän. Joka osa-alueella parannettiin.

Oskari Keskinen, Tiikerit:

-Aika ailahtelevaa peliä. Avauserä oli läpihuutojuttu. Hurmos paransi toisessa ja kolmannessa erässä. Neljännessä taas päästiin peliin kiinni. Torjuntapelimme oli hyvää. Kokonaisuutena hyvä viikko.

Wei Long Daryl Tay, Hurmos:

-Todella vaikea alku. Toisessa ja kolmannessa erässä piristyttiin. Neljännessä tehtiin taas liikaa virheitä. Annettiin Tiikereille liikaa torjuntapinnoja. Jatketaan hommia. Töitä, töitä ja töitä.

Mikko Keskisipilä, Tiikerit:

-Kuuden pisteen viikko lämmittää.  Molemmissa peleissä pidettiin virhemäärä pienenä. Nyt tuli avauserä käytännössä tekemättä mitään. Toisessa erässä hieman tempo laski. Luultiin, että homma hoituu tekemättä mitään. Neloserässä nähtiin tasonparannus. En muista, ainakaan minun aikanani, että olisi otettu 20 suoraa torjuntapistettä. Hyvä kun saatiin minuutteja myös Tatulle ja Matiakselle.

Otteluisäntänä Halpa-Halli, joka palkitsi parhaina Tiikereiltä Oskari Keskisen ja vierailta Niko Haapakosken.

LähiTapiolan vakuuttavammaksi pelaajaksi valittiin Jere Mäkinen.

Tiikerit – Hurmos 3-1

(25-12, 25-21, 22-25, 25-14)

Koti: Keskinen 21/+18, Jylhä 14/+7, Mäkinen 12/+5.

Vieras: Marttila 16/+6, Sanches 11/-9, Harouk 7/+5.

Ässät: 5-1

Syöttövirheet: 15-16

Torjunnat: 20-6

Hyökkäys%: 45-34

Joukkueiden MVP:t

Tiikerit: Oskari Keskinen

Hurmos: Niko Haapakoski

Yleisöä: 624

KUVAT: Maarit Hotakainen

Jaa:

Lisää luettavaa: